Tiistai 4.3.

Kello 8.30
Aamupala osoittautuu luvatunlaiseksi. Ruokaa on riittävästi ja enimmäkseen kohtuuhyvää. Aamupala huiviin, kamat kasaan ja huoneen luovutus. Painavimmat kamat heitetään rautatieaseman säilytyslokeroihin odottelemaan reilulta kuulostavalla 5 €/kpl -hinnalla.

Kello jotain 10.30
Adelheidstrasse 13 antaa vastauksen tai ainakin avaimen kaikkeen. Vain neljä kaavaketta kahtena kappaleena ja tulevaisuus on sinun! Paperisotkusta selvittyämme raahaamme luumme Lothstrasselle.


Kyllä, kaikki taksit ovat keltaisia Mersuja

Kello noin 11.xx
Lothstrasse. Mikäs helvetti tuo punainen pömpeli on? Joku paikallinen Kiasmako? Fachhochschule München..? Hmm... kuulostaapa tutulta. Käy ilmi, että kämppä on sylkäisyn päässä ammattikorkeasta. Jannella on asunto toisessa asuinkerroksessa, itsellä kolmannessa. Janne voittaa isomman lukaalin ja isomman vuokran. Ongelmia ei ilmene muuten, mutta netin toimintakuntoon laittaminen tuntuu olevan kahdelle rillipäällekin ylivoimainen haaste. Edes kaksipuoleiselle A4:lle kirjoitetut saksankieliset ohjeet eivät auta, kun oikeaa IP-asetusta ei vain löydy. Mikä scheisse on Datadose? IP-osoitteiden ja muiden tietojen pitäisi lukea Datadosessa...
WTF!? Juuri, kun ollaan lähdössä takaisin toimistoon kysymään tädiltä, että mitäs mitäs, huomataan, että ilmoitustaululla on kyseiset tiedot. Halleluja. Isolla säädöllä saadaan netti toimimaan lukuun ottamatta sitä, että allekirjoittaneella ei tietysti ole verkkojohtoa mukana.

Kello noin 13.30
Lähdemme ihanasta räntä-/vesisateesta huolimatta hakemaan kamojamme rautatieasemalta. Ilman ihmeempää säätöä saadaan tavarat, mutta verkkojohtoja myyvää kauppaa on lähes mahdotonta löytää. Käyn kysymässä jostain kännykkäkaupasta aseman vieressä, missä hemmo neuvoo menemään veireseen Karstadt-tavarataloon. Näin teen ja paikka osoittautuu paikalliseksi Stockmanniksi, joskin kaikkea on enemmän ja parempana (eipä muuten näy Marimekko-tavaraa). Johto irtoaa lähes järkevään hintaan. Raahaamme kamat kämpille ja ihmettelemme jonkin aikaa. Ruokaa tarttis saada.

Kello 16.xy
Jotain Schnitzeleitä löytyy jostain kuppilasta (plus edullista olutta). Syömme itsemme täyteen ja
koska parempaakaan tekemistä ei ole (nähtävyyksiä ei jaksa katsella sateessa), lähdemme katsomaan, että millainen kauppa se Karstadt oikeastaan on. Ihmeempiä ei jää tältä reissulta käteen. Paluumatkalla päätämme poiketa hakemaan kohdalle sattuneesta alennusmyynnistä täkin ja tyynyn, joita asunnossa ei ole (jee). Homma osoittautuu kuitenkin täysin mahdottomaksi, koska paikalliset tyynyt ovat kokoa 80 cm x 80 cm ja peitoista ei ota selvää. Saksa on paska maa. Lähdemme kämpille ihmettelemään...

Kello 21.jotain
Päätämme lähteä tutustumaan päivällä löytyneeseen Löwenbräun Biergarteniin tai lähinnä Kelleriin, koska Gartenista ei tällä kelillä saa mitään iloa irti. Hilpeä tarjoilija tulee tarjoamaan ruokalistoja, johon töksäytän "Nur trinken" ja mietin heti perään, että menikö se nyt vahvasti. Kaveri kuitenkin ymmärtää asian ja kysyy, että millaista tuoppia. Tarjoaa vaihtoehdoiksi puolikasta, litraa, kahta litraa... ei sittenkään kahta litraa kuulemma. Otamme tarjouksessa olevat litran Starkbierit hintaan 5,80 €.


Arvoitukseksi jäänee, mitä Suomen leijona tekee etiketissä...

Niissä riittääkin sitten tekemistä loppuillaksi. Kerrankin voi käydä yksillä ilman, että alkaa harmittaa. Saksa on ihana maa...

Naamantai 3.3.

Kello 5.30
Herätyskello soi Yokatu ykkösessä. Torkku. Viisi minuuttia ja kello soi taas. Ylösnousemus tapahtuu. Hampaiden harjausta ym. Noin viittä vaille puhelin soi. Janne on lähdössä Haukiputaalta. Eilen hankittu dna Prepaid kännyyn. Tunnelma on herkkä. Ei ole turhan helppoa häipyä tuosta vaan. Vartin yli puhelin soi taas. kamat niskaan ja menoksi. Janne nakkaa vielä ovelta jotain papereita, jotka heitän kotiin. Heippa ensi kertaan. Matkalaukku raahautuu autoon. Kello on 6.20.

Kello vähän vaille 7.00
Oulunsalon kenttä. Lennon lähtöön aikaa noin tunti. Lento lähtee kello 7.50… eiku… Lento myöhästyykin tunnin verran lähtien vasta 8.45. Hetkenaikaa arvotaan, että mitäs vittua. Päätetään kuitenkin mennä check-iniin. Jannen kamat on ok. Mulle kommentti: ”Painaaks toi sun laukkus tosiaan kolkyt kiloo?”. (Maksimi 20 kg) Vastaus: ”Pitkä matka.” ja olankohautus. Kuulemma saattaa tulla jotain ekstramaksua, mutta kiltti tyttö lupaa olla laskuttamatta tässä. Kysytään vielä, että onko lento tosiaan myöhässä. ”Juu. Se myöhästyy tunnin miehistön lepotauon takia.” Näinkin voi siis käydä.


Hevimies on erimies...

Kello jotain yli 7.00
Mitä teet lentokentällä aamulla seitsemän maissa pari tuntia? Pelaat korttia ja juot kahvia. Kuin vahingossa aikaa kuluu tarpeeksi ja pääsemme turvatarkastuksen läpi yllättäen ilman ihmeempiä ongelmia.

Kello 8.20
Passin vilautus portilla ja ulkokautta koneeseen. Eikö täällä metsässä tunneta mitään katteita? Fokker 50:ssä on niin kylmä, että mieleen tulee ryssän helvetti. Täältäkö kaikki pakkanen leviää ulos? Hetken arvonnan jälkeen kone on täynnä ja jalkoihin puhaltavaa viimaa lukuun ottamatta on lähes lämmintä. PMMP:n videon mallisten turvaohjeiden jälkeen kone rullaa kiitotien (länsi?)päähän. Hetken odottamisen jälkeen kuski painaa kaasua täysillä käsijarru pohjassa, löysää käsijarrun ja kone singahtaa eteenpäin. Pelottaa niin saatanasti. Ylös kuitenkin jotenkin päästään pilvisestä kelistä huolimatta. Matka sujuu kohtalaisen rattoisasti jutellen, aamupalaa nauttien ja pikku viskillä mieltä rauhoittaen. Juuri kun syke on tasaantunut, aletaan laskeutua Riikaan ja taas tarvitaan nitroja. Lasku menee kuitenkin hyvin ja yleisö taputtaa. Kello on jotain vaille kymmenen.

Kello 10.00
Mihinkäs tästä mennään? Sisälle kai kun sataa paskaa… Eikä taaskaan mitään putkea. Ei valehdellut matkaopas, että Latviassa on aina märkää.

Kuva Riikan lentokentältä. Kuvassa keskellä rakas Fokkerimme...

Sisällä ihmetellään uudelleen. Mikäs tuo ”Transit” on? Fordin mainoksia? No mennään katsomaan, jos kukaan ei turhia estele. Jaa… Täältähän pääse näppärästi B-porteille, joilta jatkolento lähtee… Ööh? Kakskytviis yli kakstoista? Eikö se ollutkaan viis vaille? (Myöhemmin ynnäpää toimii niinkin paljon, että viittä vaille tosiaan pääsee koneeseen ja kone todellakin on lähdössä 12.25). Seuraa alkoholiliikkeen varaston ihailua(!) ja yleistä hengailua. Telkkarissa CNN:n setä sanoo, että Hampurissa Nooa arkkeineen on ainut selviytynyt ja paikallinen palokunta joutuu roudaamaan autoja tulvan kynsistä suojaan. Kuulostaa fantsulta. Paljonkos Hampurista on matkaa Müncheniin? Koneeseen tosiaan alkaa päästä ennen puolta yhtä – taas ulkokautta ja paskaa sataa edelleen. Voitto silti – kukaan ei laskuta ylimääräisestä painolastista ja silmämääräisesti vaikuttaisi siltä, että oma laukku päätyi oikeaan koneeseen.

Kello 12.28
Kone lähtee kuulemma 20 minuuttia myöhässä syystä tai toisesta (venäjä luistaa aamutuimaan sen verran huonosti, ettei oikein ymmärrä ja lentäjän englannista ei saa sitäkään vähää selvää). Noin kymmetä vaille päästään rullailemaan ja taas lähdössä pelottaa ihan perkeleesti, että pysyykö latvialaisten huoltama 757-500 kasassa. Kyllähän se pysyy ja nyt ei satu korviinkaan niin paljon kuin Fokker 50:n potkureiden ääni. Kyllähän suihkumoottori on hieno keksintö. Tämä väli menee jutustelulla, kahvilla ja matkaoppaan ja nörttijulkaisun lukemisella. Laskeutuessa kapteeni ottaa matsia Lufthansan koneen kanssa siitä, kumpi väistää ensin, kun laskeudutaan samaan aikaan samalle kiitoradalle (joskin nössöt lähestyvät samasta suunnasta).



Lufthansan pilotti häviää skaban isommalla koneella ja vaikka sivutuuli aiheuttaa koneeseen kahdeksan richterin tärinän (ja taas allekirjoittanut odottaa reissun päättyvän tähän), selviydytään alas kunnialla ja pilotti on taputuksensa ansainnut.

Kello noin 14.00 tästä lähtien Saksan (eli Keski-Euroopan) aikaa
Vihdoin sivistysvaltio ja koneesta pääsee putkea pitkin pois. Kelikään ei ole ollenkaan märkä vaan yllättävänkin keväinen ja aurinkoinen. Ihanaa. Tullimies kysyy tiukannäköisenä kohtalaisella englannilla, että ”Were you on a connecting flight”. Nopea kyllä-vastaus. Tullimies osoittaa Jannea: ”With him?”. Taas ”Yes”. Asia selvä. Laukkuja jännäämään. Janne voittaa ensimmäisenä, mutta omaakaan ei tarvitse kauaa varrota. Kukaan ei edes laskuta ylimääräisestä painosta. Kai se lasku menee kotiin… Saiskohan täältä jostain ruokaa? Aikamme palloiltuamme tyydymme syömään keskihintaiset voileivät jossain lentoaseman baarissa, koska lounasaika on näköjää mennyt. Raahaudumme kohti S-Bahnia, jolla pitäisi päästä keskustaan. Let’s Go- matkaopas on ehdottanut hommaamaan Streifenkarten, jos ei halua altistua 40 €:n tarkastusmaksulle. Kortit hommataan automaatista ja seuraavaksi todetaan leimausautomaatilla ”Scheisse”, kun ei ole aavistustakaan, miten vehjasta käytetään. Onneksi viereisen infopisteen tyttö puhuu sujuvaa englantia ja neuvoo taittamaan kortin kohdasta x. Hienoa.

Kello 15.00
Myöhästymme junasta numero 1 noin puoli sekuntia ja joudumme odottamaan kasi-junaa kymenkunta minuuttia. 35 km matka kestää tällä pikajunalla reilun 40 minuuttia ja välipysähdyksiä on jotain sata. Opiskelijakämpän avainten suhteen peli on tältä päivältä menetetty, joten täytyy etsiä hostelli.

Kello noin 15.50
Onneksi Hauptbahnhofilla on hienoja mainoksia, joiden perusteella (plus netistä edellisenä päivänä ongitun varaustiedon, joka pois sulkee läheisimmät ja halvimmat hostellit) päätämme raahata luumme vajaan kilometrin päähän A&O-hostelliin. Kahden hengen huoneen hinta (sisältäen syö itsesi täyteen -aamiaisen) 39 € per naama plus 5 € vuorokauden WLANin käytöstä hyväksytään ja huone 405 on meidän. Hetken säädönkään jälkeen langatonta verkkoa ei saada kuulumaan kummankaan koneella edes hostellin aulassa.

Kello noin 17.30
Päätetään jättää turhat kamat huoneeseen ja lähteä respan ja WLAN-valituksen kautta tutkimaan huomisen avaintenhakupaikan ja tulevan kämpän sijaintia. WLANista saadaan hyvitys. Ulkona päästään ehkä noin viisisataa metriä, kun alkaa sataa (Saksa on paska maa). Käydään leikkimässä turistia turisti-ifossa (karttaa ostamassa), jossa muija varmaan vittuillakseen kehuu allekirjoittaneen saksankielen taitoa ja kehottaa iskemään paikallisen blondin harjoittelun vuoksi. Hyvä silti, että kyseinen täti vastaa englanninkielisiinkin kysymyksiin saksaksi. Ehkä tässä oppiikin jotain. Hetken arpomisen jälkeen päätetään mennä rautatieaseman Burger Kingiin vetämään evästä. Työntekijät on tuotu Kiinasta ja omalle kohdalle osuva puhuu heikkoa saksaa ja ei-ollenkaan-englantia. Jotain saa silti tilattua.

Kello noin 19.00
Koska sade jatkuu, todetaan tilanne sen verran toivottomaksi, että paikkoja ei kantsi lähteä tutkimaan. Sen sijaan päätetään etsiä pubi. Tämä tehtävä osoittautuu yllättävänkin vaikeaksi (Saksa on paska maa) ja lopulta alennumme menemään EuroYouthHostelin aularavintolaan. Paljastuu, että puolen litran olut maksaa kaksi euroa (Saksa on ihana maa). Otetaa muutama ”ein Bier, bitte”, juonitaan tulevaa ja lätkitään korttia.

Kello noin 22.00
Alkaa riittää tältä illalta. Paluu hotellille. Sade on loppunut ja kelikin on lämmennyt. Huoneeseen saapuessamme Janne sytyttää eteisen valon – *POKS*. Sulake palaa tai jotain. Alas valittamaan. Respatyttö ihmettelee, että onpa kumma ja antaa meille huoneen 406. Oman ja hotellin turvallisuuden vuoksi ilta käytetään päivän tapahtumien kirjaamiseen ja henkilökohtaisen hygienian hoitoon. Aamulla uudet kujeet avaintenmetsästyksen myötä.

Johdanne

Tämä blogi yrittää olla matkakertomus vaihtokeikasta Münchenissä ja mahdollisista oheisreissuista. Nauttikaa... oluen kanssa.

- MTV

P.S. Jannen näkemys aiheesta löytyy osoitteesta: http://jannemunchen.blogspot.com/


Näytä suurempi kartta