maanantai 24. maaliskuuta 2008

Lauantai ja sunnuntai 22.-23.3.

Lauantaina aloitimme päivän hostellin aamiaisella, joka iloksemme osoittautui varsin hyväksi ja kattavaksi. Syötyämme otimme vielä hetken lepoa huoneessamme, minkä jälkeen suuntasimme metrolla kohti Stephansplatzia, jonka ympäristössä pitäisi olla kaikenlaista nähtävää.

Ensimmäiseksi silmät kiinnittyivät allaolevaan näkyyn:


Lord Vader oli tullut Wieniin patsastelemaan. Viereissä olleen lapun mukaan hemmo tarvitsi rahaa kahden lapsensa koulutukseen. Jostain syystä Herr Vader vaikutti huomattavasti lyhyemmältä ja pulskemmalta kuin televisiossa. (Jos vitsi ei aukea, katso tai lue Star Wars -saaga)


Tietenkin satuhahmoja tärkeämpää nähtävää on ylläoleva Wienin ylpeys - vuonna 1160 valmistunut 107-metrinen Stephansdom eli Pyhän Tapanin tuomiokirkko.


Myös The Master of Puppets oli paikalla.


Tämä kaveri oli aivan uskomaton. Koittakaapa itse tehdä kuvassa näkyvien kaltaisia töitä spraymaalilla, matkaesitteillä ja pesusienen palasilla...


Tässä vielä kuva Stephansdomista kauempaa. Onhan se ihan nätti...


Mikä-lie patsas. Huomatkaa erityisesti patsaan alareunan riivattu (ei, en tarkoita Tuomasta).


Kuvan patsaissa oleva kaveri on / on ollut varmaankin melko kova jätkä ja naistenmies. Miekkosen nimi ei tainnut kylläkään valjeta. Taustalla näkyvä rakennus on Hofbugin palatsi, jonka tarkkaa rakennusaikaa ei tiedetä, mutta josta löytyy ensimmäinen dokumentaatio vuodelta 1279 - suunnilleen sama aika, jolloin opiskelija-asuntolamme on valmistunut.


Turun malliin Wienissäkin pääsi ihastelemaan vähän vanhemman ajan raunioita. Nämä tosin olivat pari tuhatta vuotta vanhoja...


Tuossa se sama hemmo väijyy pahaa aavistamatonta hevosvankkuria nurkan takana. Taustalla edelleen Hofburgin palatsi.


Turisteille tarjottiin hevoskyytiä edulliseen 95 €:n tuntihintaan. Naisseuraa voisi mokomalle reissulle viedäkin, mutta neljän pojan seurueessa - no thänks. Taustalla Heldenplatz eli Sankariaukio.


Suomalaisilta pultsareilta ei näköjään voi välttyä missään...


Heldenplatzin keskustaa komistaa paikallinen Mannerheimin ratsastajapatsas, joskin tällä Napoleonin näköisellä herralla on tainnut mopo tai siis hevonen karata käsistä. Todellisuudessa patsas esittää Itävallan arkkiherttua Charlesia.


Vielä yksi kuva Hofburgista, jotta asia tulisi selväksi.


Taustalla taidehistoriallinen museo, edustalla Maria-Theresien Platz.


Jottei homma menisi liian helpoksi, päätimme käväistä pyörähtämässä Donauturmissa eli Tonavatornissa. 252 metrin pituudellaan torni on Wienin korkein ja Itävallan toiseksi korkein rakennus. Onneksi ylös ei tarvinnut kiivetä portaita tai seinää pitkin, vaan kyydin tarjosi 6,2 metrin sekuntivauhdilla matkaa taittava Koneen hissi. Hissihemmo (mikä lie onkaan oikea titteli) kertoi vieläpä, että tämä hissi on suomalaista tekoa - pisteet kotiin.


Ylhäällä taasen pelotti niin perkuleesti, että kuvia ei tullut paljoa otettua, mutta tässäpä yksi, jossa näkyy suomalaisen laulun mukaan nimetty paikallinen puro - Tonava.


Tornia ympäröivässä puistossa olisi päässyt kiertelemään kuvan possujunalla neljän euron korvausta vastaan. Meille riiti vain nähdä tämä todennäköisesti maailman rumin kulkuneuvo, jos Smart-ajoneuvoja (kieltäydyn nimittämästä niitä rakkineita autoksi, mopoksi, polkupyöräksi tai muuksikaan hyötyajoneuvoksi) ei oteta huomioon.


Joku sai vielä loistavan idean, että mennäänpä paikalliseen huvipuistoon, Prateriin. Sieltä sitten löytyikin tämä helvetinkone Turbo Booster. Oheinen Youtube-video hahmottaa asiaa hieman, mutta siitäkään ei käy selvästi esille se fakta, että värkki vatkaa parhaimmillaan (pahimmillaan) yli 100 km/h. Ihanaa...


Ei tällaisia ole suomalaisissa huvipuistoissa...


Illalla pääsimme vihdoinkin Massbierin makuun jossain Schwedenplatzin lähistöllä sijaitsevassa paikassa. Diskoreissu jää ensi kertaan, koska eräs kuvan henkilöistä oli diskon portsarin mielestä juonut tarpeeksi. Kävelimme vielä ympäri kaupunkia etsiessämme vaihtoehtopaikkaa. Kaikki tuntuivat kuitenkin olevan suljettuja. Vihdoin päädyimme erääseen paikkaan, jonka piti olla neljään asti auki. Hemmo tiskillä vaikutti kuitenkin olevan sulkemispuuhissa. Mitäs ihmettä..? Jaa. Kello on minuuttia vaille neljä. Taas parhaaseen porvarityyliin taksilla hostellille. Se siitä sitten.

Aamulla vetäisimme virkeinä aamupalaa ja kirjauduimme ulos kymmeneltä. Oletimme, että seuraava juna Müncheniä kohti lähtisi vasta yhdeltä, mutta päätimme kuitenkin käydä tarkistamassa asemalta. Seuraava juna lähti kuin lähtikin hetkisen odottelun jälkeen. Koska tähän asti kaikki oli mennyt niin putkeen kuin vain voi, piti nyt tietenkin jossain välissä osua se takaisku, että yksi juna oli kymmenen minuuttia myöhässä. Tästä seuranneen lumipalloefektin johdosta olimme Münchenissä noin kaksi tuntia suunniteltua myöhemmin - kymmenen aikaan illalla. Matka sujui kuitenkin rattoisasti...


...kalpeana hiljaa maatessa (olihan illalla kuitenkin juotu hilpeänä kaljaa).

Summa summarum: mahtava reissu. Ei voi kuin suositella ihan kaikille.

Perjantai 21.3.

Aamulla heräämme aikaisin vain pettyäksemme siihen faktaan, että aamupalaa ei ole - tai no on, jos kahvia ja croisanttia voi aamupalaksi sanoa ja sekin setti maksaisi 2,50 €. Onneksi ostin edellisenä päivänä banaanin jokaiselle. Aamulla WLAN alkaa mystisesti toimia ja löydämme kuin löydämmekin seuraavan hostellin sijainnin Google Mapsista. Eksymme matkalla hieman, vaikka karttoja on taskut täynnä. Olisiko tämä sitä aamukankeutta..? Toisaalta eksyminen edesauttaa yhden kivan kuvan saamisessa. Oheinen Maria vom Siege -kirkko nimittäin olisi jäänyt näkemättä, jos emme olisi tehneet mutkaa matkassa.



Pikku yksityiskohtana: missasimme erotiikkamessut - TAAS :-(



Kolpingsfamilie-hostelli
löytyi pienen etsinnän jälkeen ja iloiseksi yllätykseksemme paikka vaikutti oikein hyvältä. Palvelu oli ystävällistä ja saimme huoneen heti, vaikka kello oli vasta yhdentoista nurkilla. Hostellin hieman syrjäinen sijaintikaan ei ollut ongelma, koska kivenheiton päässä oli metroasema. Vain WLAN puuttui. Bueno!

Hetken aikaa asiaa mietittyämme päätimme käydä hakemassa Westbahnhofilta kolmen päivän lipun paikallisiin kulkuneuvoihin ja suunnata sen jälkeen paikalliseen eläintarhaan. Haloo? Kuka EI menisi Wienissä ensimmäisenä juuri eläintarhaan..?

No sitähän minäkin.


Eläintarharatikkaa odotellessa piti hiukan leikkiä turistia... Taustalla joku kirkko tai jotain.

Oman ja molempien lukijoiden ajan säästämiseksi pyrin ilmaisemaan eläintarhavisiitin mahdollisimman kattavasti kuvilla.


Kuvassa näkyvistä suomalaisista kännimölyääliöapinoista huolimatta tämä kuva ei vielä ole eläintarhasta, vaan sen nurkalla olevasta puistosta, joka osoittautui yllättävänkin isoksi.


Puistossa näkyi myös pari suomalaista pensasjynkkyä, jotka muistuttavat ulkonäöltään huomattavasti suomalaisia kännimölyääliöapinoita.

Sitten asiaan...


Kahdentoista euron kohtuullista korvausta vastaan pääsimme ihan ensimmäiseksi näkemään tämän pohjoiseen kaihoisasti tuijottavan koalan eteläpään.


Linnun nimi ei jäänyt mieleen, mutta ulkonäkö kylläkin... mikälie gondolikotka.


Iso-Mara oli vaihtanut rauhanneuvottelut ruohon pureskeluun.


Kävimme akvaariossa Nemoa etsimässä ja siellähän se oli.


Meduusojakin oli... Iskusta, verkosta ja sinetistä ei tietoakaan.


Parilla liskolla oli herkkää...


...yhden vain pelleillessä lampun kanssa.


Kilpikonnat olivat kotimaisia isompia...


...kuin myös ronsut.


Jotain suomalaisturistejakin näkyi matkan varrella.


Keskiosan frakkihemmo lienee rapularuikulla.


Jääkarhu oli hieman hattuuntuneen oloinen.


Biisonit olivat todennäköisesti muovia. Ainakin eloisuus oli samaa luokkaa kuin wanhojen Tarzan-leffojen krokotiileilla.


Maailman pahanhajuisin kukka kuulemma. Muistaako kukaan tämän nimeä, että voin tarvittaessa ostaa kukkakaupasta?


Batman hengaili puussa.


Tämä karhu oli paljon serkkuaan rennomman oloinen.


Suomalaisturistin tunnistaa takuuvarmasti jäätelöstä viiden asteen kelissä...


Riikinkukko oli komea, joskin vähän väritön.


Hylkeet ovat vekkuleita otuksia.


Eläintarhassa pitää tietysti olla eläinpornoa...


Harvinainen näky: Tao-Tao paskalla.


Karahvitkin olivat kotimaisia isompia.

Paljon kaikenlaisia elukoita nähtiin, mutta ainakin pingo, konootti ja lepardi jäivät näkemättä. Eläintarhakeikka oli mukava ja 12 € oli varsin kohtuullinen summa siitä. Sisäpuolella oli ohjeet, kuinka paikalla saa kulumaan vaikka 6,5 tuntia ympäriinsä käyskennellessään eli, jos on tylsää Wienissä...

Eläintarhasta lähdimme kohti läheistä Schönbrunnin linnaa. Aiemmin nähty puisto paljastui linnan takapihaksi...


Voipi olla kesällä komiaa...


Jos on linnan takapuoli komean näköinen (eikä etualan hemmokaan hullumpi ole), niin...


...takapuolen maisema on suorastaan huikea (eikä silläkään puolella ole hullumpi hemmo etualalla).


Mäen harjalla oli joku kesämökki tai mikä lie leikkimökki.


Auringonpaiste kruunaa taustan kirkontornin.


Pakollinen bändikuva.


Etupuolikin oli ihan siedettävän näköinen...


...eikä porttikaan huono ollut.

Loppuilta kului suomalaisten iltarutiinien merkeissä - paikallisia laatuoluita hostellilla ja lähibaarissa maistellen. Wienistä on muuten turha etsiä ruokaa keskellä yötä. Vanhasta kaupungista voi löytyä joku 24h-Mäkkäri, mutta muuten yökulkijan on mentävä nälkäisenä nukkumaan...