Päätämme lähteä etsimään brunssiksi muuttunutta aamiaista jostakin ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Päädymme harhailemaan jonnekin Maxvorstadtin kaakkoisosaan. Ruokaa ei löytynyt, mutta muuta nähtävää jonkin verran.
Harvemmin näkee koko taloa lahjapaketissa...
(Gabelsbergerstrasse jotain)
Totesimme myös, että saavuimme Müncheniin päivän myöhässä pariinkiin merkittävään tapahtumaan nähden. Kunnallisvaalit oli pidetty sunnuntaina ja erotiikkamessutkin olivat päässeet loppumaan sunnuntaina. Höh...
Joskus ennen yhtä
Aikamme harhailtuamme päädymme rautatieaseman nurkille johonkin viehättävään vietnamilaisravintolaan. Janne uskaltautuu kokeilemaan jotain tuntematonta ruokalajia, itse tyydyn Wienerschnitzeliin ja kokikseen. Halpaa ruokaa on vaikeaa tai mahdotonta löytää ellei pidä hampurilaisista. Kaikki paikalliset juovat kaljaa keskellä päivää.
Matkan varrella silmiin osuu kaikenlaista. Onko tämä nyt Otto-pisteen vastakohta, vai jotain ihan muuta?
Olisi ehkä ihan hauskaa tietää, että mitä tämäkin oikeastaan tarkoittaa...
Viiden jälkeen
Ehkä päivän kohokohdaksi muodostuu Karstadtiin suuntautuva petivehkeiden hakureissu. Mittavan kollektiivisen kielitaitomme ainoa puute ovat ilmeisesti peitot ja tyynyt, joiden saksankielisiä nimiä saa arvailla hyllyjä katsellessa. Ystävällinen kassatäti huomaa, että olemme selvästikin jotain vailla ja tulee kyselemään, että mitäs sais olla. Itseltä puuttuu vain peitto ja tyyny, Jannelta myös lakanat.
Saamme taas tutustua yhteen (ainakin suomalaisen näkökulmasta) saksalaiseen erikoisuuteen - täkäläiset tyynyt nimittäin ovat "reilun" kokoisia. Ein Kissen on 80 cm x 80 cm ja vaatimattomille ihmisille on myös ein Halb, joka luonnollisesti on 40 cm x 80 cm. Fantsua, Saksa on paska maa... Tuollainen järkälehän sopiikin suomalaisen tyynyliinan sisään. Löydän kyllä oikean kokoisenkin tyynyn, mutta täti tulee pilaamaan ilon kertomalla, että tyyny on "für Sofa - für Deko". Kiitoksia. Tyynyt sun muut saadaan kuitenkin ostettua, joskin Janne unohtaa hommata aluslakanan. Kukaanhan ei ole täydellinen...
Kahdeksan maissa
Lähdemme etsimään ruokaa, koska aamun aasialaisannos ei elätä koko päivää. Päivän valinta on eilen hyväksi havaittu Löwenbräukeller, josta löytyy juoman lisäksi myös reilun kokoista ruokaa.
Saksa on ihana maa!
Yllä kuva Jannen tilaamasta tuntemattomaksi jääneestä ruoka-annoksesta. Alla ilmakuva Löwenbräukelleristä.
Näytä suurempi kartta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti