Luovutamme automaatin etsinnän ja palaamme kämpille googlettamaan. Lähin automaatti löytyy muutaman sadan metrin päästä kämpiltä.
Myöhemmin päivällä käymme testaamassa lähipitserian, joka vaikuttaa hintojen puolesta hyvältä. Pitsat ovatkin sitten kurjimpia räpellyksiä ikinä. Ensimmäistä kertaa ikinä jätän pitsan kesken puhtaasti, koska se näyttää ja maistuu niin kamalalta. Way to go - tämä paikka ei tule elämään kauaa. Ilmenee myöskin, että olutta ei saa kuin mukaan, joskin hemmo myy meille pullon, kun emme suostu muuta ostamaan. Hyväkäs viitsii vielä lähtiessä kysyä, että maistuiko, mihin Janne jostain syystä vastaa, että kyllä kiitos. Itse pidän suuni kiinni ja jään odottamaan ruokamyrkytyksen ensioireita. Saksa on paska pitsamaa.
Aiemmin päivällä olin sopinut naapurini/kämppikseni Jonathanin kanssa, että lähdetään illalla porukalla tutustumaan Augustinerkelleriin. Lähtöajaksi oli sovittu noin puoli ysi illalla. Kun miehestä (tai ruokamyskytyksestä) ei kymmeneen mennessä ole kuulunut mitään, päätämme lähteä Jannen kanssa kahdestaan.
Onkohan alareunan ukko muijan tietämättä baarissa, kun peittelee naamaansa?
Augustinerkeller osoittautuukin kunnon juhlapaikaksi. Paikalla on mm. kaksi bändiä esiintymässä (yksi pääsalissa, toinen kellarissa) ja porukka tanssii pöydillä. Huomion kiinnittää myös se, että osa porukkaa on pukeutunut aidon baijerilaisesti nahkahousuihin ym. virityksiin. Meitä lukuun ottamatta kaikki ovat tietenkin sikapäissään. Ihana maa. Ainut pettymys paikassa on, että tarjoilija jostain syystä ymmärtää "ein Bier":in vain puolen litran olueksi. Koska muukin porukka näyttää hoippuvan baarista ulos puolen yön pintaan, päätämme itsekin tyytyä tähän yhteen pieneen kaljaan ja poistua paikalta.
Tunnelma katossa tai pöydillä ainakin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti