Reissu saatiin lopulta järkättyä kylmästi hommaamalla lentoliput ja varaamalla hostelli aikaisemmin. Hostellista emme saaneet kahden hengen huonetta lauantaille, vaan joutuisimme tyytymään kahteen sänkyyn neljän hengen huoneessa. Myös varaamamme kahden hengen huoneen tyypistä heräsi ennen matkaa pahoja aavistuksia.
Lähdemme vaihteeksi oikeasti ajoissa (reilut 2,5 tuntia ennen kello 19.25 lähtevää lentoa) kämpiltä Hauptbahnhofin kautta kohti lentoasemaa. Homma ainakin alkaa hyvin, kun juuri ja juuri pienillä liikennerikkomuksilla ehdimme pysäkillä olevaan ratikkaan. Kantamuksina meillä on rinkka itselläni plus reppu kummallakin. Luulisi kuuden päivän reissulle riittävän. Rautatieasemalla nostamme rahaa ja käymme hakemassa Außenraum Partner Tageskarten, jolla yhdessä kuukausilippujemme kanssa pääsemme S-Bahnilla lentokentälle asti.
Painumme maan alle odottelemaan junaa ja muutaman minuutin päästä S1 saapuukin paikalle. Ensimmäinen yllätys tulee, kun junassa kuulutetaan, että juna jaetaan matkan varrella kahteen osaan, joista ensimmäinen menee Freisingiin ja toinen lentokentälle. Tietysti olemme juuri väärässä päässä junaa ja jossain asemalla vaihdamme sukkelasti takapäähän. Seuraava ylläri tulee, kun juna jostain mystisestä syystä pysähtyy jollekin asemalle noin 20 minuutiksi. Onneksi ei ole kiire toisin kuin eräillä vaikuttaa olevan. Odottamista ei yhtään auta lähellä istuva espanjalaislauma, joka polottaa käsittämätöntä kieltänsä käsittämättömän kovaa. Mietin muutamaan otteeseen, että pitäisikö nousta ylös ja huutaa: "Pitäkää nyt perkele ne turpanne kiinni". Jätän kuitenkin kirotut omaan rauhattomuuteensa ja siedän meteliä. Junakin liikahtaa viimein eteenpäin.
Pääsemme kuin pääsemmekin lentokentälle asti. Enää tarvitsisi vaihtaa rahaa, löytää oikea terminaali ja päästä koneeseen. Loistavat opasteet ja pre-emptiivinen salapoliisityö ohjaavat meidät heti oikeaan terminaaliin ja rahanvaihtokin löytyy ilman suurempia ongelmia. Saan vaihdettua rinkan lentolippuihin Check-Inissä. Sen jälkeen pääsemme täydessä pommilastissa turvatarkastuksen läpi ja väärillä passeilla passintarkastuksesta (vitsivitsi). Passintarkastusjonossa tuijotan pitkään viereisen jonon turbaanipäistä herraa ("Tuleekohan tuo samaan koneeseen..?").
Etualalla Lufthansan Airbus A320, jolla lennähdimme Istanbuliin
Pääsemme (tällä kertaa Lufthansan) koneeseen ajallamme ja homma vaikuttaa edelleen menevän putkeen. Kun kone rullaa kiitoradan varteen odottelemaan vuoroaan, ihmettelen, että onpa noita muita koneita paljon. Siinä sitten odotellaankin...
Lukemattomia nousevia ja laskeutuvia koneita ja noin neljääkymmentä minuutttia myöhemmin tympääntynyt ääni kuuluttaa: "Endlicht geht's los" ja pääsemme kiitoradalle. Nyt ei pelotakaan ollenkaan niin paljon, kun koneen kyljessä on puolan lipun värien sijaan rakkaan länsinaapurimme värit. Pääsemme onnellisesti ilmaan ja vekkulin u-käännöksen jälkeen ilmeisesti oikeaan suuntaankin.
Lennolla paljastuu kaksi tärkeää asiaa:
1. Lentokoneiden krääsävalikoimasta löytyy toinen toistaan turhempia keksintöjä
2. Lentomaileja voi vaihtaa mielenkiintoisiin asioihin
Ensimmäinen kohta tulee todistetuksi katalogista löytyvällä ihmeellisellä värkillä, joka paljastuu käyntikorttiskanneriksi. Kansainvälisillä termeillä ilmaistuna: "WTF!?". Toinen kohta löytyy lehtitilausten kohdalta, missä paljastuu muun muassa, että 13 000 lentomailia voi vaihtaa kokonaiseen vuosikertaan Playboy-lehteä. Jumala on olemassa.
"Älä tuhlaa arvokkaita lentomaileja - tilaa PlayBoy"
Halpalentoihin tottuneille janttereille lennon hintaan sisältyvä lounas on mukava yllätys. Vielä mukavampaa on tulossa, kun lentoemot työntelevät juomakärryjä kohti meitä. Tilaamme saksaksi parit oluet, mutta lentoemännällä vaikuttaa olevan jokin ongelma. Kieli vaihtuu äkkiä englanniksi, koska kyseessä on vakava asia. Ilmenee, että oluen myynnissä on jokin ikäraja. Kysyn ihmetellen, että paljonkos se mahtaa olla. Lentoemo kertoo ikärajan olevan 18. Ilmoitan hänelle, että olemme molemmat 22. Neiti ei usko ennen kuin näytän passin ja Janne opiskelijakortin, koska passi on jossain jemmassa. Neiti kysyy vielä, että kuinkas vanhaksi häntä luulette. Tarjoan kahtakymmentä ja oikea vastaus heittää vain yhdellä numerolla - eli siis 30. Saamme kaljat ja ilmaista ruokaa iloisempi yllätys on se, että juomakaan ei maksa mitään. Kyllä kannattikin maksaa...
Lennon aikana ylitämme Alppien lisäksi Zagrebin, joka näkyy juuri, kun kapteeni kuuluttaa lentoreitistä. Ilmeisesti jossain välissä ylitämme myös Belgradin ja jonkin muun merkittävän kaupungin, joista jomman kumman valot huomaamme. Suureksi ihmeeksemme kapteeni ilmoittaa, että tulemme olemaan määränpäässä ajoissa - 22.55 Turkin (ja myös Suomen) aikaa.
Lisää keskipaskoja lentokoneen ikkunan läpi otettuja alppikuvia saa allekirjoittaneelta
Saavumme kuin saavummekin Istanbuliin ajoissa, joskin laskeutumiskikkailut vievät sen verran aikaa, että kaiken byrokratian jälkeen olemme kentällä noin 20 minuuttia myöhemmin kuin piti. Rinkka löytyy hihnalta ja Lassikin on vastassa, kuten piti. Metroa ja ratikkaa käyttäen pääsemme Sultanahmetin alueelle - ainakin melkein. Ensimmäinen kohdalle osunut ratikka ei jostain syystä ota ketään kyytiin ja toisen matka päättyy syystä tai toisesta hieman ennen pysäkkiämme. Syyski paljastuvat radan jatkeella tehtävät kunnostustyöt - kyllä, pojat ovat hommissa puolilta öin. Kävelemme lopun matkaa hostellillemme historiallisten Sinisen moskeijan ja Hagia Sofian välistä.
Hostelli sijaitsee Sultanahmetin kaupungiosassa, joka on täkäläisiä nähtävyyksiä ajatellen ideaalinen paikka. Pienen seikkailun jälkeen löydämme oikea paikan ja Lassi tulee vielä tarkistamaan, puhutaanko respassa englantia. Hemmo luukulla toteaa tylysti "No" ja ainakin itseä alkaa hieman hikoiluttaa. Kun Lassi on hetken yrittänyt selvittää asiaa turkiksi, tulee tiskin toiselta puolelta vapauttava "Just kidding" ja Lassi pääsee lähtemään. Tyyppi vielä ihmettelee, että mihin se meni, mutta sanon vaan, että kyllä meitä täällä riittää.
Karmea totuus huoneesta paljastuu vihdoin - double roomissa on tosiaan parisänky. Ihanaa. Respan kaveri suhtautuu huumorilla. Emme kuulemma ole ensimmäisiä, jotka eivät tiedä twin ja double roomin eroa. Nyt tiedämme. Meille luvataan patja seuraavana päivänä ja ensimmäisen yön yritämme tulla toimeen parisängyssä. Lisäpeittoa emme saa, mutta ylimääräinen lakana ja viltti irtoavat ja sänkykin vaikuttaa sen verran leveältä, että kai siinä pari laihaa suomalaisjätkää nyt yhden yön nukkuu. Muuten huone vaikuttaa olevan ok.
Sähkötyöt märkätiloissa ovat erityinen haaste - kuvassa turkkilainen taidonnäyte
Jauhettuamme aikamme joutavia päätämme painua nukkumaan. Kello lienee jo yhden-kahden nurkilla ja aamulla pitäisi olla ylhäällä yhdeksältä aamupalaa varten. Uni ei meinaa aluksi tulla silmään, mutta jossain vaiheessa väsymys vie voiton ja saan ensimmäiset unet Turkissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti