Turkin reissu, päivä 5 (Sunnuntai 20.4.)

Sunnuntain olimme päättäneet käyttää kokonaan matkaan Edirnen kaupunkiin, joka sijaitsee kivenheiton päässä Kreikasta ja parin kivenheiton päässä Bulgariasta. Reissu alkoi matkustamalla ratikalla ja metrolla Istanbulin linja-autoasemalle, joka itsessään on melkoinen nähtävyys. Asemalla on muutaman ison bussifirman edustus ja lukuisten pikkufirmojen edustus. Kaikki yrittävät myydä juuri omia palveluitaan ja ketään ei juurikaan kiinnosta, mihin olet menossa. Meillekin yritettiin myydä useaan oteeseen matkaa Ankaraan.


Suomalaisturisteja, taustalla pala bussiasemaa

Onneksi asema on jaoteltu siten, että samalle suunnalle menevät bussit löytyvät samoilta nurkilta. Kysymällä löysimmekin Edirneen menevät bussit ja eräs isommista firmoista (Metro) tarjosi matkaa yhteen suuntaan 17 liiran hintaan (melko edullista noin 250 kilometrin matkasta). Kaiken muun hyvän lisäksi bussi oli lähdössä saman tien, joten asiaa ei tarvinnut kauaa miettiä. Bussi oli kohtalaisen moderni ja iloksemme matkan aikana tarjoiltiin kahvia ja pikkupurtavaa.

Noin 2,5 tunnin jälkeen saavuimme Erdinen bussiasemalle - joka sijaitsee jonkinlaisen matkan päässä itse kaupungista - noin puoli kaksi. Onneksi asemalta pääsi ilmaiseksi pikkubussilla (tai Dolmuksella, kuten sitä Turkissa kutsutaan) kaupungin keskustaan. Aluksi kävimme pyörähtämässä Selimiyen moskeijassa, joka on Wikipedian mukaan yksi islamilaisen arkkitehtuurin suurimmista saavutuksista.


Selimiyen moskeija


Näkymää moskeijan sisältä - kyllä tuolla kelpaa rukoilla


Sama moskeija eri suunnasta. Sanokaa, mitä sanotte, mutta kyllä ne kebapien lisäksi osaa kirkkojakin tehdä...

Moskeijasta jatkoimme matkaa turisti-infoon selvittämään Istanbuliin paluumahdollisuuksia - tällä kertaa ei viitsinyt jättää viime tippaan. Viimeisen bussin kerrottiin muistaakseni lähtevän puoli seitsemältä, mikä oli erittäin tärkeä tieto. Infosta emme kuitenkaan saaneet lippuja, joten lähdimme etsimään pankkiautomaattia ja ruokaa.


Moskeijoiden lisäksi paikalliset puistot ovat ihan vierailemisen arvoisia

Pankkiautomaatti löytyikin matkan varrelta, joskaan itse en saanut Nordean MasterCardilla siitä rahaa - herjasi vain jostain virheestä. Parin yrityksen jälkeen kokeilin Deutsche Bankin Maestro-korttia. Hieman jännitti, että lähtivätkö rahat Nordean kortilta vaiko eikö (illalla selvisi, että olivat lähteneet, mutta maksettu heti takaisin). Jutun kirjoitushetkeen mennessä Saksan korttia ei ole laskutettu, joten odottelen innolla, millainen lisä ulkomaan käytöstä on nostolle lykätty.

Seuraava pettymys odotti jo nurkan takana, kun aikamme etsittyämme päädyimme nälkäisinä erääseen satunnaiseen ruokapaikkaan. Koksa normaalia vartaassa valmistettua Döner Kebapia ei tuntunut löytyvän koko kaupungista, tilasimme köfteannoksen (paikallisia lihapullia). Lassi aavisti vaaran ja kysyi tarjoilijalta, että ovathan annokset varmasti isoja, johon ukko nyökytteli, että kyllä ovat tosi isoja. Kun annokset saapuivat, meinasi päästä itku: "isot" annokset koostuivat viidestä pienestä lihapullasta, tomaatin siivusta ja kahdesta chilistä, joista toinen vaikutti parhaat päivänsä nähneeltä. Kaiken muun hyvän lisäksi annos oli paikallisella asteikolla todella kallis - 7 liiraa.


Mitäpä tuohon paljon lisäilemään...

Lähdettyämme kiukkuisina ja kaikkea muuta kuin kylläisinä kiittämättä (muttei sentään maksamatta, vaikka sekin kävi mielessä) pois, paransimme oloamme jäätelöillä. Kävelimme puistoon, jossa ajattelimme huilata hetken varjossa. Siellä pari paikallista poikaa (väittivät olevansa 15, vaikka näyttivät enemmän kolmekymppisiltä) tuli juttelemaan. Poikien kanssa jauhoimme niitä näitä jonkin aikaa, tarjosivatpa jopa kokista meille. Toinen pojista väitti Lassille, että hänellä on yli 900 suomalaista tyttöä Messengerissä. Niinpä niin... Turkkilaisten puheita ei ihan aina kannata uskoa. Kuunneltuamme juttuja tarpeeksi totesimme, että nyt tarttee lähteä takaisin Istanbuliin päästäksemme hemmoista eroon.


Joillakin arkkitehdeillä on ollut jopa mielikuvitusta

Kävimme hankkimassa paluuliput Lassin bongaamasta myyntipisteestä ja pyörimme hetken aikaa ympäri kaupunkia. Kävimme vielä hörppäämässä kahvit puistossa olevassa kahvilassa ja painuimme pysäkille, josta pääsimme Dolmuksella bussille, joka lähtikin bussiaseman sijaan joltain huoltoasemalta. Paluumatkalla palvelu oli jälleen hyvää. Koko kaupunkivisiitin ja epäonnen jälkeen ei Edirneä voi suositella kenellekään, mutta sikäli päivä ei mennyt hukkaan, että aurinko paistoi koko ajan täydeltä taivaalta ja ilma täytti muutenkin kaikki etelänmatkailun normit.

Istanbulissa päädyimme jälleen bussiasemalle, josta luvattiin dolmuskyyti Taksimin aukion kautta Sultanahmetille hostellimme lähettyville. Jouduimme vaihtamaan dolmusta kerran matkalla ja aloin jo ihmetellä ääneen, että mihinköhän päädytään (olisimme nimittäin voineet tulla bussiasemalta maksullisilla julkisilla takaisin ilmaisen dolmuksen sijaan). Lassi vetosi vanhaan hyvään "Montako kertaa oot päätyny väärään paikkaan?" -toteamukseen. Jotta vanhat toteamukset ensimmäisestä kerrasta ja poikkeuksen vahvistamasta säännöstä toteutuisivat, emme tietenkään päässeet Taksimia pidemmälle, vaan jouduimme kuitenkin maksamaan samat viulut julkisista. Turkkilaisten puheita ei ihan aina kannata uskoa. Pääsimme kuitenkin ehjinä perille eikä Edirneen tarvitse enää ikinä palata.