Ensimmäiseksi silmät kiinnittyivät allaolevaan näkyyn:
Lord Vader oli tullut Wieniin patsastelemaan. Viereissä olleen lapun mukaan hemmo tarvitsi rahaa kahden lapsensa koulutukseen. Jostain syystä Herr Vader vaikutti huomattavasti lyhyemmältä ja pulskemmalta kuin televisiossa. (Jos vitsi ei aukea, katso tai lue Star Wars -saaga)
Tietenkin satuhahmoja tärkeämpää nähtävää on ylläoleva Wienin ylpeys - vuonna 1160 valmistunut 107-metrinen Stephansdom eli Pyhän Tapanin tuomiokirkko.
Myös The Master of Puppets oli paikalla.
Tämä kaveri oli aivan uskomaton. Koittakaapa itse tehdä kuvassa näkyvien kaltaisia töitä spraymaalilla, matkaesitteillä ja pesusienen palasilla...
Tässä vielä kuva Stephansdomista kauempaa. Onhan se ihan nätti...
Mikä-lie patsas. Huomatkaa erityisesti patsaan alareunan riivattu (ei, en tarkoita Tuomasta).
Kuvan patsaissa oleva kaveri on / on ollut varmaankin melko kova jätkä ja naistenmies. Miekkosen nimi ei tainnut kylläkään valjeta. Taustalla näkyvä rakennus on Hofbugin palatsi, jonka tarkkaa rakennusaikaa ei tiedetä, mutta josta löytyy ensimmäinen dokumentaatio vuodelta 1279 - suunnilleen sama aika, jolloin opiskelija-asuntolamme on valmistunut.
Turun malliin Wienissäkin pääsi ihastelemaan vähän vanhemman ajan raunioita. Nämä tosin olivat pari tuhatta vuotta vanhoja...
Tuossa se sama hemmo väijyy pahaa aavistamatonta hevosvankkuria nurkan takana. Taustalla edelleen Hofburgin palatsi.
Turisteille tarjottiin hevoskyytiä edulliseen 95 €:n tuntihintaan. Naisseuraa voisi mokomalle reissulle viedäkin, mutta neljän pojan seurueessa - no thänks. Taustalla Heldenplatz eli Sankariaukio.
Suomalaisilta pultsareilta ei näköjään voi välttyä missään...
Heldenplatzin keskustaa komistaa paikallinen Mannerheimin ratsastajapatsas, joskin tällä Napoleonin näköisellä herralla on tainnut mopo tai siis hevonen karata käsistä. Todellisuudessa patsas esittää Itävallan arkkiherttua Charlesia.
Vielä yksi kuva Hofburgista, jotta asia tulisi selväksi.
Taustalla taidehistoriallinen museo, edustalla Maria-Theresien Platz.
Jottei homma menisi liian helpoksi, päätimme käväistä pyörähtämässä Donauturmissa eli Tonavatornissa. 252 metrin pituudellaan torni on Wienin korkein ja Itävallan toiseksi korkein rakennus. Onneksi ylös ei tarvinnut kiivetä portaita tai seinää pitkin, vaan kyydin tarjosi 6,2 metrin sekuntivauhdilla matkaa taittava Koneen hissi. Hissihemmo (mikä lie onkaan oikea titteli) kertoi vieläpä, että tämä hissi on suomalaista tekoa - pisteet kotiin.
Ylhäällä taasen pelotti niin perkuleesti, että kuvia ei tullut paljoa otettua, mutta tässäpä yksi, jossa näkyy suomalaisen laulun mukaan nimetty paikallinen puro - Tonava.
Tornia ympäröivässä puistossa olisi päässyt kiertelemään kuvan possujunalla neljän euron korvausta vastaan. Meille riiti vain nähdä tämä todennäköisesti maailman rumin kulkuneuvo, jos Smart-ajoneuvoja (kieltäydyn nimittämästä niitä rakkineita autoksi, mopoksi, polkupyöräksi tai muuksikaan hyötyajoneuvoksi) ei oteta huomioon.
Joku sai vielä loistavan idean, että mennäänpä paikalliseen huvipuistoon, Prateriin. Sieltä sitten löytyikin tämä helvetinkone Turbo Booster. Oheinen Youtube-video hahmottaa asiaa hieman, mutta siitäkään ei käy selvästi esille se fakta, että värkki vatkaa parhaimmillaan (pahimmillaan) yli 100 km/h. Ihanaa...
Ei tällaisia ole suomalaisissa huvipuistoissa...
Illalla pääsimme vihdoinkin Massbierin makuun jossain Schwedenplatzin lähistöllä sijaitsevassa paikassa. Diskoreissu jää ensi kertaan, koska eräs kuvan henkilöistä oli diskon portsarin mielestä juonut tarpeeksi. Kävelimme vielä ympäri kaupunkia etsiessämme vaihtoehtopaikkaa. Kaikki tuntuivat kuitenkin olevan suljettuja. Vihdoin päädyimme erääseen paikkaan, jonka piti olla neljään asti auki. Hemmo tiskillä vaikutti kuitenkin olevan sulkemispuuhissa. Mitäs ihmettä..? Jaa. Kello on minuuttia vaille neljä. Taas parhaaseen porvarityyliin taksilla hostellille. Se siitä sitten.
Aamulla vetäisimme virkeinä aamupalaa ja kirjauduimme ulos kymmeneltä. Oletimme, että seuraava juna Müncheniä kohti lähtisi vasta yhdeltä, mutta päätimme kuitenkin käydä tarkistamassa asemalta. Seuraava juna lähti kuin lähtikin hetkisen odottelun jälkeen. Koska tähän asti kaikki oli mennyt niin putkeen kuin vain voi, piti nyt tietenkin jossain välissä osua se takaisku, että yksi juna oli kymmenen minuuttia myöhässä. Tästä seuranneen lumipalloefektin johdosta olimme Münchenissä noin kaksi tuntia suunniteltua myöhemmin - kymmenen aikaan illalla. Matka sujui kuitenkin rattoisasti...
...kalpeana hiljaa maatessa (olihan illalla kuitenkin juotu hilpeänä kaljaa).
Summa summarum: mahtava reissu. Ei voi kuin suositella ihan kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti