lauantai 19. huhtikuuta 2008

Turkin reissu, päivä 3 (Perjantai 18.4.)

Tänään aamupalan ja muiden muodollisuuksien jälkeen jouduimme selviytymään Kabatasin pysäkille raitiovaunulla ilman oppaamme apua. Tämä onnistui yllättävän hyvin (asiaa toki helpotti, etät kyseessä on linjan päätepysäkki) ja kymmentä vaille yksitoista olimmekin pysäkillä. Koska tapaaminen oli sovittu yhdeksitoista, emme yrittäneetkään etsiä Lassia paikalta, vaan jäimme hengailemaan pysäkin lähelle. Pari kauppiasta iski heti kimppuun - ensimmäinen myi rannekelloja, toinen aurinkolaseja. Vaikka kauppoja ei tullutkaan, oli varsinkin kellokauppias tosi hauska heppu. Kun mies kuuli, että olemme suomalaisia, alkoi suomenkielisten lausahdusten katkeamaton litanja "Tinki, tinki" jne. Ehdottomasti parhaana repliikkinä mies päästi suustaan lausahduksen: "Hetkonen sano Putkonen".



Ainakin osa paikallisesta metrokalustosta on vähintäänkin mielenkiintoisen väristä

Päästyämme kauppiaista eroon, bongasimme Lassin ja lähdimme porukalla metrolla kohti Lassin Superdorm-asuntoa. Metrolla pääsimme vain osan matkaan ja kävelymatka katkesi hetkeksi paikalliseen jäätelöbaariin. Vaikka säätiedotus olikin luvannut sadetta, paistoi aurinko ohuen pilvikerroksen läpi ja ilma oli lämmin - kesätunnelma oli valmis. Jäätelöiden jälkeen jatkoimme matkaa Superdormille, jonne jouduimme kirjautumaan sisään (asuntolassa on tarkka valvonta vieraista, eikä siellä saa yöpyä muut kuin asukkaat).


Kyllä kesä on kiva


Superdorm-asuntolan julkisivu (talo ei oikeasti ole vinossa - kuva on)

Hengailtuamme hetken Lassin kämpässä jatkoimme matkaa yliopistokampukselle. Matkalla pistäydyimme syömässä välipalaksi Börekit (eräänlainen paikallinen lihapiirakka). Yliopiston kampukselle ei periaatteessa pääse, ellei opiskele yliopistolla, mutta vartijat eivät laiskoina juurikaan tarkista opiskelijakortteja, joten pääsimme livahtamaan sisään. Kampus vaikutti suomalaisen näkökulmasta varsin rennolta hengailupaikalta, joskin itse vietimme alueella aikaa vain kahvikupillisen verran ennen kuin jatkoimme matkaamme kohti Rumeli Hisarin linnaa.


Lassin sanoin: "Vaikka aamulla kuinka vituttaisi, mieli muuttuu kouluun mennessä, kun vain vilkaisee maisemia". Ei ollenkaan hullumpi vaihtoehto suomalaisen betoniviidakon läpi kävelemiselle...


Itse kampuskaan ei miltään varsinaiselta vankilalta vaikuttanut (vrt. Oulun lääninvank... keskitysl... paperitehd... yliopisto)

Alkuperäinen suunnitelmamme oli nauttia aiemmin ostamamme oluet linnan muureilla, mutta portilla olevassa turvatarkastuksessa jouduimme luopumaan eliksiireistä visiitin ajaksi. Lippuluukulla ei ollut ketään, mutta pääsimme silti sisään. Paikalliseen malliin homma toimi maksakaa-sitten-myöhemmin -periaatteella. Muurit olivat meikäläisen makuun melko korkeat, mutta hienoja maisemakuvia sieltä sai. Eipähän tartte enää sinnekään mennä tärisemään.


Kuvaa linnoituksen ylimmältä muurilta Bosporinsalmelle päin


Sosiaalinen paine on ainut mahti maailmassa, joka saa allekirjoittaneen tällaiseenkin paikkaan


Muun muassa kaikki tämä on paikallisten mukaan rakennettu noin neljässä kuukaudessa - itse rohkenen epäillä, että välistä on unohtunut muutama vuosi

Linnalta jatkoimme matkaa kohti läheistä Bebekin kylää, jossa yritimme nauttia oluita puistossa. Paikallinen virkavalta kuitenkin puuttui asiaan, joten jouduimme siirtymään sivummalle oluinemme. Bebekistä menimme lautalla Aasian puolelle, jossa linnan toinen puolisko sijaitsee. Linnan siihen puoleen ei kuitenkaan päässyt tutustumaan, joten se reissu typistyi kahvin litkimiseen.


Yllä olevista kuvista tuttu linna kokonaisuudessaan, joskin hieman sumuisena

Oltuamme Aasian puolella noin tunnin palasimme lautalla takaisin Bebekiin ruuanhaku mielessä. Sieltä ei kuitenkaan ruokaa löytynyt, joten päätimme kävellä kampusalueen läpi - hirvittävän matkan ylämäkeen - ruokapaikkaan Lassin asunnon ja yliopiston välissä. Onneksi pääsimme taas livahtamaan kampukselle ilman tarkistusta, emmekä joutuneet kiertämään kauempaa jo ennestään rasittavan mäen lisäksi. Ylhäällä kävimme kebapilla Lassin lempipaikassa.


Uiminen ei kaikkialla ole viisasta mm. meduusoista johtuen

Sieltä Lassi jatkoi kävellen kämpilleen ja minä ja Janne bussi/ratikka-yhdistelmällä takaisin hostellille. Hostellilla kävimme vielä kattobaarissa oluilla ja tutustumassa hotellin asujaimistoon, joka vaikutti varsin australialaispainotteiselta, joskin mukana oli muutama kandalainenkin. Pöydässä oli myös vesipiippu, jota piti tietenkin kulttuurisyistä kokeilla. Ja kyllä, täällä vesipiipussa poltetaan vain tupakkaa (tai jotain vastaavaa mitä-lie). Ei mikään järin suuri elämys, mutta tulipahan sitäkin kokeiltua.

Ei kommentteja: